Tänäänhän on say6-ringin viimeinen virallinen päivä. Kaiken kaikkiaan rinki on sujunut melkoisen hyvin, raportointi tuntui olevan se hankalin homma muistaa ja lähetysten lähettäminen siten, että se on perillä ajoissa.
Suurimmalla osalla porukkaa kaikki sujui kuitenkin kiitettävästi :)

Liekö kaikki saaneet jo viimeiset lähetykset paljastusten kera?! Raportteja puuttuu vielä melko monta ja olen käynytkin muutaman lähetyksen tiedot nappaamassa blogista suoraan näin viimeisenä päivänä, että saisin vietyä tämän ringin päätökseen ja pääsisin keskittymään say7-rinkiin - tällä kertaa salaisen ystävän roolissa :)

Kiitän vielä kaikkia osallistumisesta rinkiin sekä kaikkia, jotka ovat emoa muistaneet kiitoksin, kauniin sanoin ja jopa lahjoin. (päivittelen blogiini kuvia saamistani jutuista kunhan kameran piuha päättää tulla jostain esiin)

Ihanaa talven odotusta teille kaikille ja antoisaa Salaisen Ystävän-aikaa seuraavaan rinkiin osallistuville! Olkaa kilttejä Tuulia-emolle :)